Saara prostituoitu suomi elokuvat

saara prostituoitu suomi elokuvat

Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7—24 ja viikonloppuisin kello 8— Kuka tarvitsee supertehokasta perheautoa, jossa on hevosvoimaa? Ei kukaan, mutta yksi tällainen auto kerää kehuja kehujen perään Tikittääkö biologinen kello, mutta parisuhde ei vielä ole vakaalla pohjalla? Asiantuntija kertoo, miten toimia Elon Musk syyttää Teslan työntekijää sabotaasista Iskelmälaulaja Reijo Kallio on kuollut Henkilöauto ja rekka törmäsivät Kehä III: Perheenisä pieksi neljää lastaan nahkavyöllä Espoossa — Nuorin lapsista oli tekohetkellä 2-vuotias He tulivat suorissa rivistöissä kuin armeija, ja sitten helvetti repesi — Tällaista on uuden ajan venäläinen jalkapallo­huliganismi Tulolaskuri näyttää ensimmäistä kertaa, millaisissa kannustinloukuissa suomalaiset pahimmillaan elävät Tuotamme katkeria nuoria miehiä kohtuuttomilla odotuksilla Valtio hyllytti Kittilän rikoksista syytetyt päättäjät välittömästi, tarvittaessa käytetään poliisivoimia — Kittilä aikoo valittaa päätöksestä Lennä halvalla — Lentolippujen hinnoittelu on salatiedettä, mutta pienellä kikkailulla voi löytää huippuhalvan lennon Hovioikeus päästi Jari Aarnion ja rikollispomon vapaaksi odottamaan tuomiota — molemmat vapautuivat heti Etkö ymmärtänyt päivän Fingerporia?

Ei se mitään, koska ei ymmärtänyt kukaan muukaan Aikuisen naisen ruumis löytyi pytonin vatsasta kokonaisena Indonesiassa — useimmiten jättiläiskäärmeiden ihmisuhrit kuolevat sydänkohtaukseen Isoja miehiä, kylmiä katseita ja äärettömän julmia tarinoita — HS pääsi tutustumaan valtion mielisairaalan suljetulle osastolle, jonne päätyvät Suomen vaarallisimmat rikolliset Lasikatto, joka oli liian paksu — HR-johtaja Mikala Larsen tarjosi lahjakkaalle naiselle huippu­pestiä ja järkyttyi kuultuaan vastauksen Valtava, ruskeakantinen leikekirja nököttää kirjahyllyssä, kun saavun vierailulle.

Hyllyn vieressä pöydällä on kirjailijan käyttämä kirjoituskone. Voin melkein kuvitella kirjailijan takomassa kirjoitusliuskoja täyteen romaaniensa tekstiä. Leikekirja on täynnä erilaisia lehtileikkeitä Eric von Schantzin tuotantoihin liittyen. Eräs leike käsittelee onnekseni tarinaa, johon Silkki-Saara -elokuvan käsikirjoitus pohjautuu. Hän oli kirjoittanut vihkoset Silkki-Saaran päiväkirjan pohjalta vankilassa, ja taas kerran vapautuessaan toi ne kustantajalle.

En ole uskoa silmiäni, kun huomaan, että artikkelissa kerrotaan Irenen oikea nimi: Sofia Jaakontytär Arentti, syntynyt 9. Siinäkö hän nyt on? Eroa kirjassa mainittuihin tietoihin on siis kaksi kirjainta ja tasan viisi vuotta.

Artikkelin mukaan Irene päätyi poliisin rekisteriin, tullen valokuvatuksi irtolaisena. Onko hänestä jossain siis valokuva? Irtolaiseksi määrittely tarkoitti usein naisten kohdalla samaa kuin prostituoitu. Oliko lehtijutun toimittaja saanut nämä tiedot suoraan kirjailijalta itseltään?

Soitan artikkelin kirjoittaneelle toimittajalle. Valitettavasti hän ei muista lainkaan kyseistä lehtijuttua. Yli 40 vuotta on pitkä aika pitää kaikki yksityiskohdat mielessä. Saatuani selville Silkki-Saaran mahdollisen oikean nimen ryhdyn selaamaan Kansalliskirjaston lehtiarkistoa vuosisadan vaihteen ajalta.

Lehdistä löytyykin uutisia, joiden perusteella päättelen Arentti-sukunimen sijoittuvan Pohjanmaan suunnalle. Alueen kirkonkirjoja penkomalla löydän Ylistaron seurakunnasta juuri oikealla päiväyksellä syntyneeksi kirjatun Sofia-nimisen tyttölapsen. Tytön isäksi on merkitty torppari Jakob.

Voisiko olla nimien yhtenäisyys olla vain sattumaa vai onko isän nimi jossain vaiheessa suomennettu? Ylistaron kappeliseurakunnasta vahvistetaan aavistukseni oikeaksi: He asuivat Kaukolan kylässä, Kristolan torpassa.

Löydän paikan edelleen kartalta. Teen vierailun Helsingin kaupunginarkistoon. Jos Sofia tosiaan oli katunainen, hänen täytyi olla tekemisissä poliisin ja terveysviraston kanssa. Vanha poliisin osoiterekisteri on hyvä paikka jatkaa Sofian liikkeiden selvittämistä Helsingissä.

Rekisteriin kirjattiin muun muassa kaupunkilaisten osoitteet, ammatit ja alaikäiset lapset. Osoiterekisteri paljastuu varsinaiseksi aarreaitaksi. Sofian nimellä löydän hänen rekisterikorttinsa mikrofilminauhalta. Tyytyväisenä pistän merkille tutut henkilötiedot ja luvun täydellisen osoitehistorian, joka kertoo Sofian asuinpaikat ja milloin hän on mihinkin muuttanut. Otan kopion talteen ja palaan takaisin toimitukseen. Tutkin tarkemmin paperilla olevaa rekisterikorttia.

Mustekynällä kirjoitetusta vanhasta käsialasta on vaikea saada selvää, joten samaa tekstiä joutuu tavaamaan uudelleen ja uudelleen. Mielikuvitus laukkaa ja pelkään kuvittelevani vain sitä, mitä haluan nähdä.

Elämä maaseudulla luvulla oli usein arvaamatonta, täynnä köyhyyttä ja niukkuutta. Lapsikuolleisuus oli suurta eikä aikuiseksi selvinneen elinajanodote luvannut kovin pitkää ikää. Köyhillä perheillä ei ollut varaa lähettää lapsia kouluun tai vaatettaa ketään sään vaatimalla tavalla.

Maalla työnteko aloitettiin nuorena; jo 10—vuotiaat tytöt saattoivat lähteä piiaksi toiseen taloon. Aikojen ankaruudesta kertoo talvi vuodelta , jolloin rekiajelulla voitiin käydä vielä eteläisessä Suomessa toukokuussa, ja jäät pysyivät järvissä kesäkuuhun saakka.

Tuona kesänä jäi viljasato keräämättä, sillä jo syyskuussa iskenyt kylmä talvi tuhosi lähes kaiken sadon, koko Suomessa.

Kerjäläislaumat kulkivat pitkin maata työn ja ruuan perässä. Suomalaisia menehtyi yli Lähes puolet kuolleista oli alle vuotiaita lapsia. Sofia syntyi vuonna , jolloin suurten nälkävuosien kurjuudesta ei oltu vielä täysin päästy eroon. Sofialla oli seitsemän sisarusta: Sofia kasvoi ja kävi kaksi tai kolme luokkaa kansakoulua Ylistarossa.

Kirkon merkintöjen mukaan Sofia pärjäsi kohtuullisen hyvin lukemisessa ja kristinopin tuntemisessa. Hän kävi rippikoulun ja konfirmoitiin vuotiaana vuonna Muutamat Sofian sisaruksista ja sukulaisista lähtivät Amerikkaan vuonna kenties paremman elämän toivossa. Sofia puolestaan matkusti Ruotsiin, ja viipyi siellä neljän vuoden ajan, aina vuoteen saakka. Äidin kuollessa Pohjanmaalla vuonna , Sofia oli vuotias ja jälleen kirjoilla Ylistarossa.

Seurakunnan merkintöjen mukaan Sofia lähti takaisin Ruotsiin heti seuraavana vuonna, ja viipyi siellä yhdeksän vuoden ajan eli vuoteen saakka. On myös mahdollista, että hän liikkui jossain aivan muualla näiden vuosien aikana. Vaikka he olivat hyvin eri ikäisiä, yhdistäviäkin tekijöitä löytyi.

Maalaisuus, huono koulutus ja työttömyys sekä lyhyet työsuhteet ajoivat usein naiset kadulle myymään itseään. Sofiakin näyttää päätyneen huonoille teille, sillä hänen nimensä löytyy Helsingin kaupungin terveystoimiston listalta. Listalle joutui, jos harjoitti prostituutiota luvun vaihteessa pääkaupungissa. Olisiko Sofia ansainnut näin elantonsa jo Ruotsissa vietettyjen vuosien aikana?

Helsingissä niin kutsutut eliittiprostituoidut toimivat usein hienoimmissa ympäristöissä, kuten bordelleissa. Heitä tuli paljon Ruotsista, he olivat koulutettuja ja lähtöisin hyvistä perheistä. He tarjosivat sopivan sivistynyttä seuraa tuon ajan yläluokan herrasmiehille. Valtio kontrolloi prostituutiota järjestämällä säännöllisiä terveystarkastuksia itseään rahasta myyville naisille. Ohjesääntöiseksi prostituutioksi kutsuttu toiminta oli käytännössä laillista, vaikka se oli ristiriidassa monen voimassa olleen lain kanssa.

Tärkein syy organisoidulle järjestelmälle oli sukupuolitautien kontrollointi. Sen takia prostituoidut alistettiin viikottaisiin lääkärintarkastuksiin joissa heidän terveydentilansa todettiin.

Helsingin kaupungin terveystoimiston asiakirjoja tutkiessani löydän Sofian nimen maaliskuusta Kirjausten mukaan hän käy kuukausittain tarkastuksessa. Useimmilla kerroilla päivämäärän perään on kirjoitettu pieni koukeroinen g-kirjain. Gonorrea eli tippuri oli kupan ohella yksi prostituoituja ja heidän asiakkaitaan piinaavista sukupuolitaudeista. Tippuri on alkuun huomaamaton, mutta hoitamattomana kivulias tauti, joka naisilla saattaa aiheuttaa munasarja- tai niveltulehduksen ja jopa verenmyrkytyksen.

Kiertelevä elämäntyyli leimasi Sofian aikuiselämää. Hänet otettiin kiinni irtolaisuudesta Viipurin kaupungissa loppuvuodesta ja passitettiin kärsimään tuomiotaan Vaasan lääninvankilaan. Viipuri oli Pietarin läheisyyden vuoksi yksi Suomen suurruhtinaskunnan merkittävä poliittinen ja kaupallinen keskus.

Riihimäeltä Pietariin vievä rautatie yhdisti Viipurin Helsinkiin ja sitä kautta koko Suomeen. Viipuri kuhisi venäläisiä sotilaita, joita arvellaan olleen kaupungissa tuona aikana — Tämä tarjosi prostituoiduille tuotteliaan työmaan. Tuomiosta selviydyttyään Sofia lähtee Ylistarosta vuonna takaisin Helsinkiin. Hän on tuolloin vuotias, ei siis enää mikään nuori ja viaton maalaistyttö. Kirjan tarinan mukaanhan hän saapui Helsinkiin jo vuotiaana. Sofia palaa terveystoimiston kirjoihin alkukeväästä Huomaan, että Sofia käyttää välillä sukunimeä Jakobsson.

Myös romaanissa esiintyvä syntymäaika 9. Prostituoiduista kirjoitettiin muistiin häkellyttävän paljon yksityistä tietoa. Sofian tippuria pyrittiin hoitamaan hoitokuureilla, mutta hän ei päässyt sairaudesta eroon. Muistiinpanoista selviää, että Sofia on kertonut lähteneensä vanhempiensa luota vuotiaana, olevansa naimaton ja lapseton. Jopa ensimmäinen yhdyntäkerta on merkitty muistiin. Merkintöjä tulkitessa täytyy ymmärtää, etteivät naiset aina halunneet paljastaa asioiden oikeaa laitaa.

Prostituoitujen valvonta siirtyy lainmuutoksen vuoksi terveystoimistolta poliisin huolto-osastolle kesäkuussa Sofian viimeinen merkintä tarkastuskirjasta löytyy juuri ennen muutoksen voimaanastumista.

Sofian nimi vilahtelee säännöllisesti Helsingin huoltopoliisin ilmoituspäiväkirjan merkinnöissä luvulla. Esimerkiksi vuonna Sofia hakee muutosta kuuden kuukauden työlaitostuomioonsa irtolaisuudesta. Sofian elämänpiiri alkaa hahmottua tarkemmin. Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimiston rekisterilehti paljastaa Sofian asuneen useissa osoitteissa eri puolilla Helsinkiä.

Tämä oli tyypillistä prostituoiduille, he saivat helposti häädön tai halusivat itse pysyä liikkeessä välttääkseen elämäntapansa aiheuttamia ongelmia. Vanhoissa lehtiartikkeleissa ihmiset muistelevat nähneensä Silkki-Saaran milloin päivystämässä Oopperakellarin ovella Etelä-Esplanadilla ja milloin kävelemässä Bulevardilla, aina pukeutuneena tummaan silkkiin.

Ihmeteltiin, kuinka hän vielä toisinaan sai jonkun käsipuoleensa. Silkki-Saaran tuntomerkeiksi osattiin vielä vuosien ajan kertoa mustat pitkät hameet, takki ja pieni musta hattu valkoisella harsolla.

Hänen kerrotaan myös kostuttaneen punaista kreppipaperia porttikäytävässä ja hanganneen sitä poskiinsa punaa saadakseen. Osasipa joku kertoa hänen ostaneen usein huomattavan paljon särkylääkkeitä apteekista.

Osoiterekisteri paljastaa Sofian viimeiseksi osoitteeksi Kivelän sairaalan vuonna , jolloin hän oli vuotias. Saan selville, että hänet on siirretty sieltä pian Nikkilän mielisairaalaan skitsofrenian vuoksi. Lääkäri Kyllikki Ohela , joka hoiti aivokuppaan sairastuneita Helsingin iho- ja sukupuolitautien klinikalla luvulla, kertoo aivokupan oireista: Alkuun vähän ihottumaakin ja myöhemmässä vaiheessa hyvin erilaisia oireita. Muistan, että kerrottiin semmoisestakin, että minä olen Suomen kuningas.

He sai tällaista nostetta, että he ovat hyviä. Voisiko Silkki-Saaran eli Sofian värikäs elämäntarina kirjassa ja sittemmin kertomuksissa ollakin aivokupan tai skitsofrenian aiheuttamien oireiden aikaansaannosta? Yhdistelmä totta ja tarua, joka Sofian päässä on sekoittunut yhdeksi totuudeksi. Svenska Litteratursällskapetin arkistoon on luovutettu suurin osa kirjailija von Schantzin henkilökohtaista arkistoa. Jo pelkkää arkistoluetteloa selaamalla voi päätellä kirjailijan olleen ahkera: Pakinoita, lyhyitä tarinoita, kirjojen käsikirjoituksia, juttutarjouksia kotimaisiin ja ulkomaisiin sanomalehtiin, kirjeenvaihtoa ystävien ja sukulaisten kesken ja niin edelleen.

Löydän arkistokansiosta pinon kirjeitä kirjan kustantaneen Nide Oy: Hän pyytää eräässä kirjeessään vuonna von Schantzia toimittamaan muutamia tietoja Irenen oikeasta nimestä, muutamia liuskoja alkuperäisiä muistiinpanoja sekä valokuvia päähenkilöstä, luottamuksellisesti ja erillistä palkkiota vastaan tietenkin.

Kirjailija oli nähnyt vaivaa valokuvien hankkimisen suhteen, josta Hirn kiittelee kovin, mutta lyttäsi täysin Silkki-Saaran ulkonäön.

Nämä kuvat hajoittavat kokonaan lukijan illusionin romaanin Irenestä. Romaanin mukaan hänestä saadaan melko kunnollinen, sympaattinen ja ehkä romanttinenkin kuva. Valokuvat taasen paljastavat hänet siksi mikä hän lienee todellisuudessa ollutkin vulgäriksi katunaiseksi.

Näinollen olemme vielä kahden vaiheilla olisiko sittenkin viisainta olla käyttämättä kuvia. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna , Nide Oy lähettää uuden kirjeen kirjailijalle. Hirn kertoo saaneensa yhteydenoton Karl E. Malm väittää kirjoittaneensa Silkki-Saaran muistelmien käsikirjoitukset von Schantzille. Tunsiko hän Silkki-Saaran tämän eläessä. Kirjeenvaihto paljastaa von Schantzin myös neuvotelleen Teuvo Tulion kanssa kirjan pohjalta tehtävästä elokuvakäsikirjoituksesta. Tulio on tunnettu melodramaattisista ja voimakkaista naisista kertovista elokuvistaan.

Lehtileikkeissä luvuilla mainitaan myös salaperäinen mies, joka toimitti alkuperäiset muistelmat kustantajalle sinikantisissa vihkoissa. Voisiko tämä olla sama henkilö, joka myöhemmin otti yhteyttä kustantamoon? Sinisiä vihkoja ja vankila. Samanlaisia sinikantisia, pienen pienellä käsialalla täyteenkirjoitettuja, vihkoja on Svenska Litteratursällkapetin arkistossa. Lisäksi niissä oli Riihimäen vankilan leimat.

... Russian escort directory seksitreffit lahti

Saara prostituoitu suomi elokuvat

Jari Aarnion rikosvyyhdistä tv-sarja: Räppäri Paleface eli Karri Miettinen pääsi elokuvassa kokeilemaan näyttelijän lahjojaan. Draamantajuni on kehittynyt omien töideni kautta, ja olen myös puhumisen ammattilainen, Karri totesi. Viikin viisimetrinen gorilla-taideteos poltettiin — räppäri Paleface harmissaan: Lähetin hänelle puolivitsillä viestin, että jos tarvitsette snadia kundia, jolla on iso ego, olen mukana, Eero kertoi.

Näyttelijä Santeri Kinnunen aikoo pääsiäisenä mökille. Tämän ominaisuuden perin Heikki-isältäni! Ohjaaja Olli Saarelan rakas Riitta Randström säteili uudessa kampauksessaan. Olli Saarela ja Riitta Randström ryntäsivät nopeasti avoliittoon: Kaikki salaisuudet on perattu auki! Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Toggle navigation Tilaa Seiska. Lähetä juttuvinkki ja tienaa tonneja! Tilaa Seiska Lue Digilehteä. Kuuminta juuri nyt Salaatti ei maistunut - lapsi soitti hätänumeroon!

Vuonna alkaneessa hyväntuulisessa ja nopeatempoisessa visailussa näyttelijät eri puolilta Suomea ottivat mittaa toisistaan kahden hengen joukkueina. Kaupparekisteri hautaa ensi maanantaista lähtien yritykset, jotka eivät ole toimineet kymmeneen vuoteen. Tämän jälkeen näiden yritysten toiminimet vapautuvat uuteen käyttöön. Listalla on tunnettujakin nimiä. Newspapers have extensive stories about theatre and television director Jouko Turkka after his death was announced on Wednesday.

There are also stories about SDP leadership wrangling and the difficulty of finding a good meal later in the evening in Helsinki. Rakastuneen esittäminen on arkipäivää monelle näyttelijälle.

Rakastuneen näyttelemisessä pääsee joskus hyödyntämään oikeita kokemuksia, monesti tunteet kuitenkin kaivetaan esiin roolihahmojen kautta.

Ohjaaja Markku Pölösellä ei ole kiveen hakattuja ohjeita oikeiden tunnetilojen hakemiseen. Helsingissä järjestettävä Via Crucis eli Ristin Tie —näytelmä viettää tänä pääsiäisenä vuotisjuhliaan. Parhaimmillaan 20 katsojaa kaupungin kaduille keräävä kärsimysnäytelmä on Suomen suurin yksittäinen teatteriesitys. Samaan aikaan kirkon jäsenmäärä laskee, eikä sunnuntain jumalanpalveluksissa varsinaisesti ole tungosta.

Miksi Ristin Tie pitää silti pintansa? Espoon kaupunginteatterin Kuka pelkää Virginia Woolfia on lajissaan täydellinen esitys. Näyttelijät ovat kerrassaan upeita, he heittäytyvät syvälle julmaan leikkiin. Drinkeissä ei säästellä, eikä ilkeydessä. Mitä kovemmat sivallukset, sitä raikuvampi on yleisön nauru. Emmi Lukkari ja Tomi Karhu vastaavat Uuden päivän syyskauden jättiyllätyksestä: UPplus tiesi kuitenkin olla oikealla hetkellä häätalossa.

Murha mutkistaa eroottisen elokuvan tekoa Matti Kassilan viimeisessä pitkässä leffassa, joka päivittää Palmujen rikosviihteen luvulle. Satu Silvo on Bella ja Niina Nurminen Sara elokuvassa, joka kertoo prostituoitujen työn varjopuolista.

Ilotyttöjen rahakas huvilakeikka menee mönkään, kun kylpyammeesta löytyy ruumis. Ennen pitkää myös yksi seksityöläisistä pääsee hengestään. Uudella päivällä on ilo paljastaa, että Silvo palaa sarjaan tammikuussa Näyttelijä Satu Silvo nähdään Laulavat Sadepisarat -musikaalin traagisena diivana.

Klassikkoesitys tuo lavalle suomalaisissa musikaaliversioissa harvoin nähtävää steppausta. Nälkäpäiväkeräys käynnistyy jälleen tällä viikolla. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto kerää kallisarvoista apua hätää kärsiville. Raumalla rahaa kerätään perinteisten lippaiden lisäksi erilaisilla toritempauksilla ja virtuaalilippaalla.

Kortesmäki palkitsee viikoittain katsojien lähettämiä ehdotuksia Kortesmäki-palkinnolla. Tällä viikolla haussa olivat oudoimmat lääkärikokemukset. Näyttelijä Satu Silvo esiintyy Ryhmäteatterin Huorasatu-näytelmässä, jossa käsitellään naisen rooleja ja alistettua asemaa yhteiskunnassa.

Airsoft töölö suomi pattaya

Tämä on hyvä uutinen, sillä leikekirja saattaa tarjota seuraavan johtolangan. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Tämä palaute menee suoraan ohjelmien tuottajalle Tämä palaute menee suoraan ohjelmien tuottajalle Tämä palaute menee suoraan uutistoimitukselle Tämä palaute menee suoraan nettivastaaville Tämä sex ilmainen miehen g piste menee suoraan nettivastaaville Tämä palaute menee asiakaspalveluun, josta viesti ohjataan aiheesta vastaavalle taholle. Lähetä juttuvinkki ja tienaa tonneja! Sairaalamaailma Osoiterekisteri paljastaa Sofian viimeiseksi osoitteeksi Kivelän sairaalan vuonnajolloin hän oli vuotias. Mitä kovemmat sivallukset, sitä raikuvampi on yleisön nauru. Muistan, että kerrottiin semmoisestakin, että minä olen Suomen kuningas.

: Saara prostituoitu suomi elokuvat

Saara prostituoitu suomi elokuvat Sofian viimeinen merkintä tarkastuskirjasta löytyy juuri ennen muutoksen voimaanastumista. Koko Aarnio-vyyhdin liikkeelle laittanut prostituoitu Saara kertoo erikoisia yksityiskohtia uudessa kuulustelussa. Hyväksyn käyttöehdot Hyväksyn myöhemmin. Sofian elämänpiiri alkaa hahmottua tarkemmin. Jo pelkkää arkistoluetteloa selaamalla voi päätellä kirjailijan olleen ahkera: Se on kovaa hommaa! Osoiterekisteri paljastaa Sofian viimeiseksi osoitteeksi Kivelän sairaalan vuonnajolloin hän oli vuotias.
Super hot girls ilmaiset pornot Sex pussy com hairi pussi
Escort sopot sex shop helsinki Oulun lukioista ei päätetä osana palveluverkkouudistusta 7 Lomallakin kannattaa muistaa nauttia alkoholia kohtuudella, tissuttelu hankaloittaa stressistä ja rasituksesta palautumista. Saan selville, että hänet on siirretty sieltä pian Nikkilän mielisairaalaan skitsofrenian vuoksi. Otan kopion talteen ja palaan takaisin toimitukseen. Prostituoiduista kirjoitettiin muistiin häkellyttävän paljon yksityistä tietoa. Myös Silkki-Saara -elokuva perustui kyseiseen teokseen ja sen vuonna ohjannut Reima Kekäläinen myös yritti selvittää Irenen tietoja laihoin tuloksin. Helsingissä järjestettävä Via Crucis eli Ristin Tie —näytelmä viettää tänä pääsiäisenä vuotisjuhliaan.